SEITSEMÄS ETSINTÄPÄIVÄ, JOLLOIN SAATIIN LOUKUTETTUA

Keskiviikko 24.5.2017

Työvuoroni alkoi myöhemmin keskiviikkona, joten lähdin yksin tarkistamaan loukkua. 
Olin ottanut Merin tapaan hieman aamupalaa loukulle. Taskussani oli koiran namuja, puhelin ja noutajahihna. Tarkoituksenani oli vaihtaa loukkuun ruoat ja jäädä hetkeksi istumaan loukun läheisyyteen. 

Kun pääsin loukulle, huomasin että Milli makasi loukun vieressä. Hän oli nukkunut kylki loukussa kiinni. Olin herättänyt hänet, ja pelästyin että koira säikähtäisi ja lähtisi karkuun. Näin ei onneksi käynyt. Otin etäisyyttä ja istuin maahan, kylki loukkua kohti.
Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, vaikka yritin mantrata itseäni rauhoittumaan. 

Otin koiran namut syliini, ja viskelin niitä hieman ympäristöön. Milli nousi hetken päästä ylös ja meni syömään kauimmaiseksi heittelemiäni namuja.
Laitoin viestiä Jaanalle, koska en ollut varma mitä tehdä. Minun pitäisi lähteä pian töihin, olisiko vain parasta vaihtaa loukkuun ruoat ja lähteä pois, vai jäädä istumaan tähän. 

Kello päätti puolestani, ja menin loukulle. Ripottelin lisää namuja loukun lähelle ja vaihdoin tuoreet lihat loukkuun. Huomasin, että Merin eilen laittamat koiranruoka kastikkeet oli syöty loukusta. Astinlaudan yläpuolella olevat lihat olivat kuitenkin koskemattomia. Tämä oli meidän kannalta loistava uutinen, Milli on tottunut loukkuun ja käynyt sen sisällä syömässä. Laitoin hieman ruokaa myös astinlaudan päälle ja lähdin loukusta. 

Menin muutaman metrin päähän metsään istumaan ja katsoin mitä Milli tekisi. Hän meni nopeasti syömään loukun edessä olevat namut ja haisteli loukun sisällä olevaa ruokaa.
Koira meni jopa loukun sisälle, syömään loukun oviaukon edessä olevaa koiranruokaa.

Lähdin töihin, ja myöhemmin päivästä Meri tuli loukkupaikalle. Ennen sitä hän kävi ostamassa itselleen aamupalaa ja muita tarvikkeita. Hänen ostoslistallaan oli mm.ilmastointiteippi ja kasa nippusiteitä.  

Meri ei loukulle tullessaan nähnyt Milliä. Hän laittoi nippusiteillä kastikkeeseen kastamiaan karjalanpaisti paloja loukun takaseinään kiinni. Ilmastointiteipillä hän teki seinän karjalanpaistien eteen, jotta Milli ei voisi syödä lihoja ulkokautta.
Tämän jälkeen hän teki hajujäljen loukulta kaivon kannelle, minne meni syömään aamupalaa. 

Istuessaan hän näki Millin ensikertaa. Koira tuli metsästä, ja meni nukkumaan Merin ja loukun väliin. Olinhan minä aamulla keskeyttänyt hänen unensa. Milli nukkui noin kolme tuntia Merin lähellä.  

Koiran heräillessä Meri kävi viemässä metsän suuntaan läheiselle polulle juomakupin. Jaanan ohjeistusten mukaan hän sen jälkeen kävi maahan makaamaan ja alkoi lähestymään pikkuhiljaa Milliä. 

Tästä alkoi taas loppupäivän kestävä uuvutustaistelu, jossa Milli ja Meri kumpikin liikuskelivat loukun läheisellä alueella ja aivan loukun vieressä. 

Tänä aikana muutama lähellä asuva ihminen tuli jututtamaan Meriä. Hän kertoi kaikille, että paikalla oli loukutus käynnissä. Ihmiset olivat onneksi hyvin ymmärtäväisiä ja pysyivät poissa loukun luota. Eräs viereisen talon asukas tuli jopa tuomaan Merille teetä, kun hän oli istunut monta tuntia kaivon kannella.
 

Millin karkureissun aikana ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus löivät minut täysin ällikällä. Emme olisi pystyneet tekemään puoliakaan oikeista päätöksistämme ilman ammattilaisia ja auttavia ihmisiä. Jokainen näköhavainto ja toimintaohje jonka saimme, auttoivat meitä Millin kotiin saamiseksi.
Kaikki apu ei aina johda hyviin tuloksiin lemmikkien karkailutilanteissa, mutta onneksi me saimme hyvän tukiverkoston. 

Iltapäivällä Meri meni vaihtamaan loukkuun ruokia ja jättämään uuden kastikevanan loukun suulta astinlaudalle. 
Meidän käytössä olleessa loukussa ei ollut luukkua, mistä ruoat olisi kätevästi saanut loukun ylle. Tästä syystä jouduimme aina ryömimään loukun sisälle ruokia vaihtamaan.
Kun Meri oli vaihtanut katossa olleet lihat tuoreisiin ja oli tulossa loukusta pois, hän huomasi Millin selkänsä takana. Koira oli aivan muutaman sentin päässä katselemassa mitä Meri loukussa puuhasi. Milli väisti poispäin, kun Meri peruutti loukusta ulos. 

Kun pääsin töistä, menin itse loukulle ja Meri lähti syömään Ohkolaan.
Tein samalla tavalla kuten Meri, ja aloin syömään kaivonkannen päällä. Hetkisen siinä istuskeltuani vaihdoin paikkaani loukun luokse. Milli oli koko tämän ajan ollut jatkuvasti näköyhteyden päässä minusta. Kun vaihdoin paikkaa, niin koira lähti kävelemään metsikköön. 

Tein nopean tilannearvion ja vaihdoin paikkani metsän siimekseen, samaan paikkaan missä olin aamulla istunut. Siinä istuskellessani puhuin Jaanan kanssa puhelimessa. Hän ehdotti, että menisin viemään loukun lähelle namuja, jotain millä Milli kiinnostuisi loukusta uudestaan.
Jaana lopetti puhelun sanomalla; "Soita minulle, kun koira on loukussa." 

Menin loukkuun sisälle ja huomasin, että Milli oli käynyt syömässä loukusta.
Merin asettamat karjalanpaistit, koiranruoka sekä katossa roikkuvat lihat olivat poissa.
Kirosin liian pienen loukun alimpaan manalaan ja tungin taskussani olevia koiranherkkuja ilmastointiteipin ja loukun rautojen väliin.
Jos Milli haluaisi saada ne, hän joutuisi tekemään töitä ja kaivamaan kuonollaan herkkuja piiloista. 

Poistuin loukusta ja menin takaisin istumaan metsikköön. Ei mennyt muutamaa minuuttia kauempaa, kun näin Millin liikkuvan loukun suulla. 

Ilta oli jo pitkällä ja aurinko oli laskenut. Mustaa koiraa oli vaikea erottaa hämärää metsää vasten. Mutta kun hetken päästä kuulin metallin rämähdyksen, tiesin mitä oli käynyt. 

Pomppasin ylös ja pinkaisin loukun luokse. Kyllä, koira on loukussa. Loukun ovi sulkeutui nätisti, kumpikin lukko meni kiinni. Varmistin vielä kädellä, mutta kiinni se oli.  

Kävin hakemassa kassini, samalla näppäilin Jaanan numeron.
"Milli jäi loukkuun!" 
Jaana opasti minulle askel askeleelta, kuinka saisimme koiran kuljettua turvallisesti loukussa kotiin. On käynyt niitäkin tilanteita, missä loukkuun saatu koira on vielä päässyt karkaamaan etsijöiden kiihtymyksen takia. Kävin istumaan loukun viereen ja pidin varmuuden vuoksi kättäni loukun oven päällä. Tämä ovi ei aukeaisi ennen kun loukku olisi sisällä ja Millillä ei olisi mitään mahdollisuutta päästä karkaamaan uudestaan. 

Soitin Merille ja hän lähti tulemaan apuvoimien kanssa välittömästi loukkupaikalle.
Laitoimme loukun oven usealla nippusiteellä kiinni ja vedimme sidontaliinoilla loukun alla olevan viltin tukevaksi pohjaksi. 

Nostimme loukun autoon ja ajoimme kotiin. En voinut uskoa, että se olisi ohi.
Saimmeko oikeasti Millin juuri kotiin? Kaikki tunteet hyökyivät samaan aikaan päälle ja olo oli euforinen. 

Kotona kannoimme loukun suihkutilaan, koska Millillä oli päässyt hätäkakat kotipihaan päästyämme. Muuten tyttö oli ollut todella reipas, eikä ollut mennyt paniikkiin jäätyään loukkuun.
Me kaikki pääsimme sinä yönä nukkumaan joskus kolmen aikoihin. Uni ei meinannut tulla millään. Kiihtymys oli vallannut meidät kaikki, ja aivomme kävi ylikierroksilla. 

Mutta Milli oli kotona, turvassa ja lämpimässä. Sen ajatuksin siivittelemänä pääsin vaipumaan uneen.