KUUDES ETSINTÄPÄIVÄ

Tiistai 26.5.2017

Tiistai aamusta lähdin aikaisin töihin. Meri lähti Milan kanssa tarkistamaan loukkua. Hän oli saanut Jaanalta ohjeita, ja meni istuskelemaan loukun lähellä olevalle kaivonkannelle, kylki loukkua kohden. Siinä hän söi aamupalan ja istuskeli hetken aikaa, kunnes Mila alkoi yhtäkkiä vinkumaan. Meri kuuli rapinaa metsästä ja näki Millin tulevan heitä takaata kohti. 

Mila innostui siskonsa näkemisestä ja lähti Milliä vastaan niin pitkälle, kun hihna salli.
Meri otti Milaa hieman kauemmaksi karkurista, jotta se ei stressaantuisi liiaksi innokkaasta koirakaverista. 

Milli kuitenkin tuli ihan lähelle Meriä ja Milaa sekä pyysi elehtimällä Milaa leikkimään kanssaan. Siskokset olivat tosi innoissaan toistensa näkemisestä. Milli kuitenkin muisti pelkonsa ja oli yhä varautunut. Se lähtikin piakkoin painelemaan takaisin kohti metsää. 

Meri lähti Milan kanssa kiertämään aluetta loukun läheisyydessä ja Mila merkkaili sekä kieriskeli maastossa. Ei mennyt kauaa, kun Milli palasi näköetäisyydelle ja haisteli tarkkaan jokaisen Milan merkkaaman paikan. Sen jälkeen Milli kävi lepäilemään metsän siimekseen, pois näköetäisyydeltä. Mila tällöin turhautui pahasti ja oli tosi rauhaton pidemmän aikaa.

Meri soitti Jaanalle, ja he loivat uuden toimintasuunnitelman. Meri vei Milan autoon, ja kiinnitti sen etupenkille. Tarkoituksena houkutella Milli hyppäämään autoon. Hän teki myös hajujäljet metsästä auton sisätilaan asti ja lisäsi myös sinne ruokakasan houkuttimeksi. Sen jälkeen Meri itse istui autoon, kuskin puolelle ja jätti kuskin puoleisen takaoven oven auki. Jos Milli hyppäisi autoon, niin Meri saisi helposti ja nopeasti takaoven kiinni.

Milli tulikin autolle, mutta karkuri haisteli vain auton ympäristön moneen kertaan ja ihmetteli miksi Mila on autossa.

Lopulta Mila oli aivan liian kiihtynyt autossa istumiseen Millin ollessa niin lähellä, ja autoon houkuttelu piti keskeyttää. Tilannetta oli kestänyt jo pari tuntia, ja Milankin oli tarpeellista päästä rentoutumaan.

Meri jäi loukun lähelle koko päiväksi, houkutellen Millin pysymään alueella. Hän jutteli lähellä asuvien ihmisten kanssa ja piti loukun ympäristön rauhallisena. 

Milli tuli pitkin päivää lähelle Meriä. Näissä tilanteissa Meri otti hieman kohteliasta etäisyyttä koiraan. Kun Milli jäi paikoilleen, niin Meri kävi maahan, kylki koiraa kohden.
Toisinaan Milli tuli erittäin lähelle Meriä, mutta ei metriä lähemmäksi. Tämä pieni kissa ja hiirileikki jatkui koko päivän.

Pääsin iltapäivällä töistä ja kävin täydentämässä koiranruoka varastojamme.
Hankin itselleni myös noutajahihnan, jota Jaana oli edellisenä iltana suositellut. Kävin kaikki Järvenpään lemmikkiliikkeet läpi noutajahihnaa etsiessä. Lopulta onneksi löysin sellaisen. Kauppareissussa oli mennyt muutama tunti, ja olin aika kuitti kun pääsin Ohkolaan. 

Survoin naamaani pari palaa pizzaa ja soitin Merille. Sovimme, että käyn viemässä hänelle lämmintä vaatetta, täyteen ladatun puhelimen sekä vähän evästä. 

Linnamäellä kuulin tarkemmin päivän tapahtumista.
Olin aivan innoissani, olimmeko tosiaan onnistuneet saamaan Millin asettumaan alueelle? Ja vielä aivan loukun viereen?
Meillä ei ollut enää mitään paniikkia, Milli oli viettänyt loukun läheisyydessä koko päivän. Se oli käynyt tutkimassa loukkua, mutta ei vielä ollut uskaltautunut sen sisälle. Sovimme, että Meri pysyy vielä loukun luona, kunnes auringon laskiessa olisi hyvä taas rauhoittaa tilanne.

Lähdin takaisin Ohkolaan ja vaihdoin kotivaatteet päälle. Tuntui hyvältä viettää vapaailtaa ensimmäistä kertaa Millin katoamisen jälkeen. 

Istuin mukavassa tuolissa ja söin vähän lisää pizzaa. Pitkästä aikaa pystyin hieman rentoutua, olimme niin lähellä saada Milli loukkuun.
Mietin kulunutta viikkoa ja kaikkea oppimaamme. Puhuimme jokin etsintäpäivä Merin kanssa, että kaikesta tästä pitäisi kirjoittaa ylös. Ehkä blogi?
Voisimme tällä tavoin jakaa ihmisille jotka ovat samassa tilanteessa hieman tukea ja apua, tai edes vertaistukea. Lemmikin karkaaminen on pahimmillaan monivuotinen helvetti joka ei pääty onnellisesti. Omakohtaisesta kokemuksesta ja vierestä seuraamalla voi ymmärtää kuinka rankkaa se henkisesti on.  

Paljon tuli ajatuksia kelailtua sinä yönä. Mutta parasta oli se, että sallin itseni levätä.
Meri pääsi poistumaan Linnamäeltä vasta kun ei saanut enää näköyhteyttä Milliin. Hän pääsi kymmenen aikoihin kotiin, tähän aikaan minä olin jo onnellisesti nukkumassa.

Merin koira Mila, Millin kasvunkumppani, sisko ja paras ystävä.