VIIDES ETSINTÄPÄIVÄ

Maanantai 22.5.2017

Lähdimme aamutuimaan ajamaan Ahvenlammelle tarkistamaan loukkua. Kaikista toiveistamme huolimatta loukku oli tyhjä ja ruoat koskemattomia. 

Minä lähdin töihin päiväksi ja Meri jäi päivystämään näköhavaintoja ja hoitamaan juoksevia asioita. Hän otti yhteyttä Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseuraan ja pyysi heitä kertomaan Millistä eteenpäin, he jakoivat myös Millin ilmoituksen omilla Facebook-sivuillaan. Meri myös teki kartan Millin liikkeistä, ensimmäisestä päivästä lähtien. 

Meri päivitti myös Facebookiin laittamamme ilmoituksen, ja yritti järkevöittää sitä kautta saamiamme tietoja ja näköhavaintoja. Facebook oli korvaamaton työkalu Millin karkureissun aikana ja saimme useita näköhavaintoja sitä kautta. 

Mutta pakko myöntää, että kasvatin aivan varmasti muutaman harmaan hiuksen päähäni Facebookin takia. Olimme liittyneet Merin kanssa useaan eri ryhmään, joita selasimme monta kertaa päivässä. Eniten päänvaivaa loivat Facebookin julkaisun kommenttikenttään näköhavaintoja ilmoittelevat ihmiset ja Messengerin "viestipyynnöt" kenttä, joka ei edes ilmoittanut sinne tulleista uusista viesteistä.

On kriittistä, että omistaja saa ilmoituksen näköhavainnosta mahdollisimman nopeasti. Kun näköhavaintoja joutuu etsimään kymmenistä ryhmistä, ja silti sattuu missaamaan sellaisen (koska näköhavainto on kerrottu ryhmässä jonka jäsenenä ei satu olemaan), niin saattaa pientä ihmistä vähän turhauttaa.
Tästä syystä lisäsimme ilmoitukseen ohjeen, jossa pyysimme olemaan meihin yhteydessä suoraan puhelimitse. Onneksi suurin osa Millin bonganneista henkilöistä soittivatkin meille, ja pääsimme pikaisesti toimimaan. 

Tuotteliaan aamupäivän jälkeen Meri sai soiton naiselta, joka ilmoitti Millin olevan hänen kotipihallaan, Mäntsälän Linnamäessä. Nainen oli menossa antamaan Millille ruokaa, mutta koira säikähti ihmistä ja juoksi talon vieressä olevaan metsikköön.
Meri lähti Milan kanssa ajamaan näköhavaintopaikalle ruoka-arsenaali mukanaan. Hän jätti suojaisaan paikkaan ison kasan koiranruokaa, teki hajujäljet ja ripotteli syötävää myös lähiympäristöön. Meri vei ruokakasoja ja pieniä pekonin palasia myös polulle läheisen joen viereen. 

Hän palasi autolle hetkeksi, ja lähti sen jälkeen tekemään Milan kanssa kaverikoiran hajujälkiä ympäristöön. He kävelivät joen varrella olevaa polkua pitkin, kunnes äkkiä kohtasivat Millin istumassa keskellä polkua, jota he olivat kulkemassa. 

Kohtaamisesta yllättynyt Milli nousi ylös ja lähti kulkemaan joelle päin.
Milalla oli hirveä hinku päästä Millin luokse, ja he lähtivät hissukseen kävelemään samaan suuntaan, johon olivat nähneet koiran menneen.
He päätyivät joen varrella olevaan ryteikköön, josta johti tie talon pihaan. Meri ja Mila kulkivat pihan läpi ja sen vieressä olevalle pellolle. 

Pellolle päästyään Meri tajusi, että Milli saattaisi lähteä heitä karkuun kauemmaksi alueelta, jos hän jatkaisi Millin perässä kulkemista. Meri päätti lähteä takaisin Ohkolaan, odottamaan etsijäkoirakon yhteydenottoa. Heidän avullaan saisimme mahdollisesti tietää mihin suuntaan Milli oli lähtenyt, ja minne meidän kannattaisi siirtää loukkumme. 

Ohkolaan päästyään Meri sai puhelinsoiton naiselta, jonka pihan läpi hän oli juuri kulkenut. Millikin oli mennyt samaa reittiä. Naisen kaksi koiraa olivat olleet samaan aikaan pihalla vapaana, ja päättäneet ajaa tunkeilijan pois.
Milli oli ottanut nopeasti ritolat ja juossut talon vieressä olevalle pellolle, pois näkyvistä. 

Karkurit.fi sivuston ylläpitäjä Maija oli tukenamme karkureissun aikana.
Hän myös pyysi ilmoittajaa pitämään koiransa kytkettynä pihalla, jos Milli vielä pysyisi alueella. Oli tärkeää, että alue saataisiin rauhoitettua ja luotua turvalliseksi.
Maija myös ohjeisti Linnamäen alueen asukkaita jättämään ruokaa rauhalliselle paikalle, mieluiten piiloon. Tämä edesauttaisi Milliä tuntemaan paikan turvalliseksi jäädä.

Saavuin töistä ja kuulin päivän tapahtumista. Saimme yhteyden etsijäkoirakkoon, ja sovimme tapaavamme yhdeksän jälkeen illalla Linnamäessä. 

Tulimme Merin kanssa paikalle, minulla oli mukanani valjaat mistä Milli oli torstaina livahtanut irti. Tapasimme etsijäkoirakon ja saimme Merin kanssa toimintaohjeita Etsijäkoiraliiton Jaanalta. Hän ohjeisti meitä miten käyttäydymme etsijäkoiran tehdessä työtä. Ensi kertaa kuulimme noutajahihnasta. Harjoittelimme hihnan käyttöä samalla kun etsijäkoira Sara otti Millistä hajujäljen. 

Sara lähti viemään meitä pellolle, sille samaiselle mihin Milli oli viimeksi nähty juoksevan. Kuljimme pelloilla noin puolituntia, kunnes hajujälki johti pihaan, jonka läpi Meri ja Milli olivat kumpikin kävelleet.
Talon omistaja tuli meitä vastaan pihalle, ja kertoi että edellisenä yönä hänen liiketunnistimella toimiva pihavalonsa oli useaan kertaan syttynyt. Sara haisteli tarkkaan paikan, mikä saattoi olla Millin viimeyön nukkumapaikka. Pyysimme naista jättämään pihallensa ruokaa ja hän lupasi tehdä näin. 

Jatkoimme kulkuamme Saran kuonon johdattamana joen varrelle.
Siellä hetken pyörittyämme päädyimme metsään. Kuljimme metsikköä, kunnes saavuimme kesämökin pihaan. Tällä paikalla pysyttelimme myös pidemmän hetken. Se oli ollut luultavasti myös yksi Millin piilopaikoista. Jaana kertoi meille, että karkurit viihtyvät ahtaissa ja suojaisissa paikoissa, kuten rakennusten alla.

Nuuskittuaan paikan läpi, koirakko jatkoi taas matkaa. Kiersimme Saran johdattamana koko Linnamäen alueen ympäri takaisin paikkaan mistä etsintämme oli aloitettu. Tämä oli Saran tapa rajata alue, ja kertoa että "tuolla se on, tämän alueen sisällä."
Milli ei siis ollut lähtenyt pois, huolimatta siitä, että sitä oli jahdattu. Jostain syystä se tunsi olonsa turvalliseksi Linnamäessä. Olimme jo palaamassa autoille, kunnes Sara lähti johtamaan meitä autojen vieressä olevalle pienelle hakkuualueelle.
 

"Tuolla, 200m – 100m tuohon suuntaan. Siellä karkuri on." Näin Sara ilmaisi Jaanalle päättäväisenä käytöksellään.
Minusta tuntui, että mahdollisuutemme saada Milli kotiin oli korkeampi kun missään vaiheessa etsintäämme. Meillä oli ammattilainen apuna ja koiran tarkka sijainti tiedossa. 

Kävimme varmuuden vuoksi vielä katsomassa lähellä olevan vanhan huoltoaseman pihan, sekä Ahvenlammen leirikeskuksen. Sara katsoi meitä kun hölmöläisiä; "Ei se karkuri täällä ole, kun siellä missä minä äsken juuri kerroin teille sen olevan." 

Keskiyön lähestyessä lähdimme siirtämään loukkua Linnamäelle, samoille kohdille minne Meri oli päivällä jättänyt ison kasan koiranruokaa.
Matkalla paikkaan mihin olimme loukkua viemässä Meri ja Jaana näkivät Millin Linnamäessä kävelykadulla. Meri poistui autosta ja lähti tekemään hajujälkeä ja tiputteli namuja kohti paikkaa, mihin olimme sopineet laittavamme loukun. Päästyämme loukkupaikalle, huomasimme, että kaikki Merin aikaisemmin päivällä jättämät ruoat oli syöty, joten lisäsimme koiranruokaa hieman loukun ympäristöön. Grillasimme muutaman makkaran nopeasti, latasimme loukkuun ruokaa ja näimme taas Millin.

Se katseli meitä talojen luota kävelytiellä ja ihmetteli mitä puuhailimme niin hirveällä tohinalla. Painuimme kaikki välittömästi maahan ja yritimme olla niin rauhallisia, kun suinkin mahdollista. Se oli helpommin sanottu kun tehty, tuntui että sydämeni oli päättänyt hypätä ulos rinnastani ja juosta Millin luokse.  

Laitoimme kimpsut ja kampsut kasaan, tärkeää oli nyt rauhoittaa loukun alue, jotta Milli pääsisi tutustumaan siihen.
Ajoimme hieman kauemmas Linnamäestä ja ajomatkalla näin vielä kerran Millin vilaukselta. Sovimme Jaanan kanssa pitävämme yhteyttä, häneltä saisimme neuvoja ja apuja viimeisten etsintäpäivien ajan joka kerta kun tilanne muuttuisi. 

Lähdimme Ohkolaan nukkumaan tyytyväisinä, kello oli yli kaksi yöllä. Uni tuli nopeasti rankan päivän jälkeen.

Facebook-ryhmät joihin laitoimme ilmoituksen Millistä:

Karkurit 
Karkurit Nurmijärvi-Hyvinkää-Tuusula 
Eläinten pelastusrinki – Koko Suomi 
kadonneet/löytyneet kissat ja koirat koko suomi 
Karkuteillä: Uusimaa 
Mäntsälä
Järvenpää 
Sälinkää 
Porvoolaisille 
Hyvinkääläisten ilmoitustaulu 
Pornainen 

Valmis kartta.