Lauantai 20.5.2017
Aamulla aloimme luomaan toimintasuunnitelmaa. Päivästä tulisi jälleen kuuma ja porottava, eikä meistä kumpikaan uskonut Millin liikkuvan päivällä. Edellisistä päivistä olimme oppineet sen, että näköhavaintoja alkoi tulla enemmän vasta päivän viiletessä.
Teimme ilmoituksia karanneesta koirasta ja laputimme Ohkolaa ja Hirvihaaraa.
Olimme olleet torstaista alkaen yhteydessä karkurit.fi ylläpitäjään, joka
oli meille antanut toimintaohjeita. Hän myös kertoi meille loukusta, jonka
voisimme hakea. Loukku oli puolen tunnin ajomatkan päässä ja päätimmekin Merin
kanssa lähteä sitä hakemaan heti aamupäivästä.
Ajomatkan aikana tunteet tulvahtivat päälle ja kaikki eilisen illan
Saimme rauhoiteltua itsemme siksi aikaa, kun pysäytimme automme loukun
viereen ja saimme opastuksen sen käyttöön. Paluumatkalla jatkoimme
hysteriaamme, samalla luoden loppupäivän toimintasuunnitelmaa. Paniikin
purkaminen itkuun ja musiikkiin teki hyvää, ja pääsimme takaisin tekemisen
vauhtiin.
Puhuimme myös siitä, kuinka tärkeää on rauhoittaa tilanne – ja itsensä. Muista myös pitää toivoa yllä.
Toistelimme tätä lausetta kuin mantraa Millin karkureissun aikana, joka kerta
kun asiat meinasivat lähteä etenemään liian nopeasti ja harkitsemattomasti.
Rauhoita tilanne.
Kävimme kaupassa ostamassa grillattavaa. Ehkäpä äsken mainitsemani pään sisäinen pärinä näkyi aina parhaiten
kaupassa. Ostimme lähestulkoon Kellokosken Alepan ja K-kaupan tyhjäksi
grilliruoista. Ensimmäisellä kauppareissulla ostimme jopa porkkanoita ja
kaaleja, koska muistin että Millin entinen hoitaja Liisa oli ensi kohtaamisemme
aikana sanonut sen pitävän niiden pureskelusta.
Mietimme aina grilliruokaa valitessa sitä, mikä haisisi kaikkein
vahvimmilta. Ostimme lukemattomia paketteja pekonia, nakkeja, makkaraa,
erilaisia pihvejä (niin marinoituja kun tavallisiakin), karjalanpaistia, maksaa
ja kanaa. Koiranruokaa ja tonnikalaa tuli kumpiakin ostettua monta muovikassillista,
kuten myös useampia paketteja sukkahousuja. Onneksi etsintäpäivien lisäännyttyä
tajusimme myös laittaa koreihimme myös jotakin evästä itsellemme.
Saatuamme juoksevat asiat hoidettua loppuun, lähdimme Merin ja Milan kanssa Hirvihaaraan,
samoille paikoille missä Milli oli viime iltana nähty.
Laputtelimme Hirvihaaran ja teimme näköhavaintopaikalle hajujäljet
vetämällä tonnikalaa sukkahousuissa ja päätimme tuoda loukun sinne ja grillata.
Kävellessämme taas porottavassa auringonpaisteessa mietin viimeisintä
soittajaa, ja sitä mitä hän oli kertonut Millin kunnosta. Oliko koiraani purrut
käärme? Makaako se nyt tälläkin hetkellä tuupertuneena jossain täällä pellolla,
suorassa auringonpaisteessa?
Koko päivänä ei ollut saapunut yhtäkään näköhavaintoa.
Soittelimme kaikkiin etsijäkoirayhdistyksiin, mutta kaikki koirakot olivat
yhä varattuja. Olimme jonossa, eikä kukaan osannut sanoa kuinka kauan. Saimme kuitenkin neuvoja Vainu Eläinetsijäkoira yhdistykseltä.
Ohjeistuksien pohjalta loimme toimintasuunnitelman ja kävimme Ohkolasta hakemassa loukun sekä tarvikkeita. Matkallamme takaisin
paikkaan mihin olimme suunnitelleet laittavamme loukun, tuli soitto. Milli
oltiin nähty päivällä samalla paikalla mihin olimme tehneet aikaisemmin
hajujälkiä.
Saimme maanomistajalta luvan laittaa loukku ja grilli näköhavaintopaikan
lähistölle. Teimme uudet hajujäljet loukulle ja grillasimme koko yön. Olimme väsyneitä, mutta toiveikkaita. Kun aurinko alkoi nousta aamun koiton merkiksi, eikä
loukkuun ollut mennyt kukaan, menimme muutamaksi tunniksi nukkumaan autoon.
 |
| Lauantain ja sunnuntain välisen yön grillausta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti