TOINEN ETSINTÄPÄIVÄ

Perjantai 19.5.2017

Lähdimme aamusta Pornaistentielle; minä, Meri ja Mila koira. Olimme saaneet näköhavainnon aamulla töihin ajavalta naiselta, nainen oli meinannut ajaa Millin yli kun Milli oli menossa toiselle puolelle tietä. Näköhavainto oli aika varma, toisin kun edellisen yön Hyvinkään havainto. Olemme jälkikäteen tulleet Merin kanssa siihen tulokseen, ettei se todennäköisesti ollut Milli.

Pysäköimme automme lähelle havaintopaikkaa, ja aloimme tehdä hajujälkeä.
Jätimme ruokaa ympäristöön ja toivoimme että Milli voisi jäädä alueelle, vaikka se oli suhteellisen lähellä tietä. Arvioimme paikan kuitenkin suhteellisen turvalliseksi laajan pelto ja metsä alueen takia.
Teimme hajujäljet Millin kulkusuuntaan päin kahdelle eri pelto ja metsä alueelle.
 
Olimme eilen tehneet jokaisen näköhavainnon pelloilla ja ojan penkereillä. Milli näytti suosivan näitä paikkoja. Päivä oli porottava ja meillä oli vain vähän vettä mukana, kaikki Milalle tietenkin. Eväänä meillä oli iso kasa koiran namuja, tonnikalaa, nakkeja ja koiranruokaa. Yleinen tunnetila oli epätoivoinen, tuntui että karkuri voisi olla missä tahansa ja etsimme vain neulaa heinäsuovasta. Onnistuimme uuvuttamaan ja polttamaan itsemme kunnolla auringon paahteessa.

Olimme juuri lähteneet Pornaistentien varrelta takaisin kohti Ohkolaa, kun saimme soiton.
Joku oli nähnyt Millin oman pihansa läheisellä pellolla, muutaman kilometrin päähän äskeisestä etsintäpaikastamme.
Mies oli oman koiransa kanssa lähtenyt Millin perään ja yrittänyt ottaa sitä kiinni tai houkutella luokse. Käänsimme auton ympäri ja lähdimme näköhavaintopaikalle. Vanhan Lahdentien, tai kartalla Helsingintien, varrella olevan pienen suljetun huoltoaseman toisella puolella oli mies pienen koiran kanssa. Hyppäsimme Merin kanssa ulos autosta ja näimme Millin. 

Milli vaikutti terveeltä, kirkkaat silmät ja hyvä ryhti. Jäin tuijottamaan koiraa ja arvioimaan sen kuntoa, kunnes muistin. Kylki koiraa kohti ja alas. Ei auttanut enää, Milli lähti jolkottelemaan metsää kohti. Kirosin typeryyttäni ja soitin Liisan siskolle Sofialle, joka oli luvannut tulla Johnny koiran kanssa etsintöihin, jos Millistä tulisi varma näköhavainto. He pääsivät nopeasti paikalle.

Lähdimme haravoimaan aluetta, neljän ihmisen ja kahden koiran kanssa. Soitimme hälytyskeskukseen ilmoittaaksemme, että Helsinki – Lahti moottoritien vieressä on tehty näköhavainto karanneesta koirasta. Pyysin heitä olemaan yhteyttä minuun, jos he alkavat saada tietoja moottoritien aitojen toisella puolella kulkevasta mustasta koirasta.  

Lähdimme kulkemaan hiekkatienpätkältä Mäntsälän keskustan suuntaan.
Olimme jakautuneet kahteen ryhmään, kaksi ihmistä ja yksi koira. Kummatkin porukat Millille tuttuja, joten jos löytäisimme hänet, voisimme yrittää houkutella koiraa tulemaan luokse. Meillä oli jonkinlaiset pannat mukana, mutta hommasimme vasta myöhemmin tällaisessa tilanteessa suositeltavia noutajahihnoja. 

Pienen metsäkaistaleen jälkeen tulimme joelle. Emme uskoneet, että Milli olisi uinut joen toiselle puolelle, joten lähdimme kulkemaan metsän suuntaan, Hirvihaaraa kohti. 

Matkalla näimme mutaan painautuneen tassunjäljen ja mietimme, että se voisi kuulua Millille.
Alitimme junaradan, jota ei oltu suojattu millään aidoilla. Siitä kohdasta pääsee kävelemään suoraan Z-junan alle ilman mitään esteitä.
Jatkoimme kulkuamme avohakkuupätkällä metsää kohti. Kun hakkuualue päättyi, niin minä jäin kannolle istumaan. Muut jatkoivat etsintöjä jalkaisin metsän siimekseen. Heittelin maastoon ruokaa, söin itsekin muutaman nakin ja lepäsin. 

Reilun tunnin istuttuani päätin soittaa muille. Kukin heistä tahollaan oli eksynyt metsään. Sofia, kaverinsa ja koiransa Johnnyn kanssa olivat päätyneet Hirvihaaran kartanolle, mistä lupasin hakea heidät autolta.
Meri ja Mila oli eksynyt metsään, mutta onneksi he olivat kulkeneet junaradan vartta. Sen verran pientä metsäpaniikkia oli päällä, että hän oli kuitenkin lähtenyt kävelemään junaradan viertä väärään suuntaan. Tämän selvitettyämme Meri pääsi pian ulos metsästä hiekkatielle, jossa olin häntä odottamassa. 

Kun kokoonnuimme yhteen, päätimme lopettaa etsinnät. Toivoimme saavamme etsijäkoirakon pian, he pystyisivät kertomaan mihin suuntaan Milli oli jatkanut matkaansa.

Juuri kun olimme kaikki lähteneet kohti kotejamme, sain puhelinsoiton. Joku oli nähnyt Millin Mäntsälän Autotalolla. Siitä hetkestä näköhavaintoja alkoi satelemaan, eräs ilmoittaja kertoi melkein ajaneensa koiran yli Vianorin edessä.

Sofia, Sofian kaveri ja Millille ennestään tuttu Johnny tulivat takaisin, eivätkä onneksi olleet pitkälle vielä ehtineet. Seuraavat kolme tuntia haravoimme taas näköhavaintoaluetta, mutta emme nähneet koiraa. Näköhavainnotkin olivat loppuneet, kun saavuimme paikalle.

Auringonlaskun aikoihin saimme seuraavan näköhavainnoin, n.5km päässä Hirvihaarassa Milli oli nähty juoksevan pellolla.

Lähdimme kaikki sinne, ja sovimme että Sofia ja Johnny lähtevät etsimään Milliä jalkaisin, me muut haravoisimme aluetta autolla.

Kun yö laskeutui ja emme enää nähneet etsiä mustaa koiraa, lakkautimme etsinnät päivältä.

Lähdimme kukin tahoillemme nukkumaan, minä, Meri ja Mila yhdessä.

Tämän jälkeen odotti päivän ensimmäinen kunnon ruoka ja nukkumaan. Kun vedin peiton korvieni yli, päällimmäisenä mielessä kyti pelko. Hirvihaaran näköhavainnon ilmoittanut nainen oli kertonut Millin linkuttavan toista etujalkaansa. Kauhuskenaariot päässäni pyörien vaivuin uneen.

Ensimmäinen kartta on näköhavainnosta Helsingintieltä ja Lahden moottoritien välistä.
Toinen kartta on näköhavainnosta Hirvihaarassa pellolta.